Jäähdyttelijät - Pakkostiili
Viidennellä kierroksella Jäähdyttelijöitä haastamaan asettui kauden hyvin aloittanut Pakkostiili. Pelipaikkana toimi Hervannan Ammattikoulu, minne oli vihdoinkin onnistuttu vaihtamaan ehjät korisukat. Eli puitteet olivat jälleen valmiit huippuottelulle. Hämeenkyröläiset olivat matkanneet Hervantaan kymmenen pelaajan voimin, ja pelaajia olisi ollut vielä yksi enemmän mikäli kaikki olisivat löytäneet oikeaan osoitteeseen. Pekka, Hämeenkyrössä pelataan vasta viikon kuluttua…
Ottelu oli totuttuun tapaan tiukka, Jäähdyttelijät olivat aavistuksen paremmassa vireessä ensimmäisellä jaksolla, mutta Pakkostiilin tarkka heittopeli piti heidät mukana isku etäisyydellä. Erätauolla pisteet Jäähdyttelijöille 36 - 30. Toinen jakso alkoi samoin, mutta erän puolessa välissä tuli Jäähdyttelijöille hyvin musta jakso, jolloin pallo ei millään löytänyt tietä korirenkaan läpi. Pakkostiilin heitot upposivat edelleen hyvin ja he pääsivätkin ottelun viimeisille minuuteille 7 pisteen etumatkassa. Ottelun lopulla alkoi myöskin Jäähdyttelijöiden heitot taas onnistua, sekä puolustuksessa tuli tarvittavat stopit, ja 14 sekuntia ennen ottelun loppua siirtyi Jäähdyttelijät taas pisteen johtoon. Pakkostiili sai viimeisen heiton vielä viimeisellä sekuntilla, mutta hyvin häiritty heitto kolahti korirenkaaseen. Ottelun voitto siis Jäähdyttelijöille!
Ensi viikolla pelit jatkuvat Hämeenkyrössä